Kunnon Päivät

Kaikki Kunnon palvelut, joita tarvitset hyvään arkeen.

Kunnon päivät turvapeitto

LUPAUS: Me kudomme sinulle turvapeiton, jonka avulla pysyt kotikuntoisena niin kauan kuin kotona asuminen on oma toiveesi.

Kunnon Päivillä homma menee näin; huolellisella alkukartoituksella selvitetään ikäihmisen voimavarat ja toimintakyvyn heikkoudet. Laaditaan yksilöllinen, kirjallinen kotitreeni. Kuntoutus nivotaan luonnolliseksi osaksi ikäihmisen arkea ja tehdään arkiliikunnasta astetta tehokkaampaa. Tehdään arjen askareet yhdessä ja rupatellaan samalla kuulumiset. Aina ikäihmisen omaa tahtoa ja toiveita kunnioittaen -aina jaksaminen ja fiilis huomioiden!

”Vierivä kivi ei sammaloidu”

LIIKE PITÄÄ IÄKKÄÄN IHMISEN KOTIKUNTOISENA MAHDOLLISIMMAN PITKÄÄN. IÄKÄS ON AKTIIVINEN AIKUINEN — EI PASSIIVINEN AUTETTAVA

Kenelle?

Ikääntyneelle, jolla on vaikeuksia selvitä arjen askareista kotona ja kodin ulkopuolella muistisairauden, muun sairauden tai ihan vain korkean iän vuoksi.

Iäkkäälle pariskunnalle, joka tarvitsee arkeen apua, virkeyttä ja turvallista liikkumista. Esimerkiksi omaishoitajan avuksi ja tueksi.

Asumispalvelu­yksikölle tai hoivakodille, jossa ei ole omaa fysio­terapeuttia; talon ryhmät, yksilö­fysioterapia, henkilökunnan ohjaus ja opastus mm. ergonomia- ja apuväline­asioissa

”Vanhassa vara parempi”

KANNUSTAEN JA KUNNIOITTAEN IKÄIHMISEN OMAA TAHTOA

Palvelut

’Kunnon Päivät tuottaa palveluja kotiin pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa. Räätälöimme jokaiselle asiakkaalle sopivan palvelupaketin.’

Fysioterapia sekä hieronta

Kotikuntoutuksena. Fysioterapia lääkärin lähetteellä tai ilman.

Arkiliikunta

Kotona ja ”kylillä”. Asiakkaalle laaditaan aina yksiköllinen kotiharjoitusohjelma.

Kotiaskareet

Siivous, ruuanvalmistus yms. yhteistuumin. ”Ain laulain työtäs tee…”

Kodin ulkopuoliset asiat

Avustaminen kauppa- ja apteekkiasioissa sekä harrastuksissa. Tarpeelliset hankinnat mm. liikkumisen apuvälineet, turvalliset jalkineet ja kuntoiluvälineet.

Omaishoitajan apu ja tuki

Palvelusetelillä tai itse maksamana.

Jalkahoito

Kotikäyntinä.

Ryhmämuotoinen kuntoutus

Palvelutalon asukkaille, asumispalveluyksiköille, naapureille.

Tuotemyynti ja -mittauspalvelu

Sisä- ja ulkojalkineet, tukisukat, lonkkahousut, tuet ja pienkuntoiluvälineet. Tempur-tyynyt ja – patjat (fysioterapia ja kotipalveluasiakkaillemme ilmainen viikon kokeilujakso).

Hinnasto

Fysioterapia kotikäyntinä 85 € / h

Kotikuntoutus, hieronta, yksilölliset kotiharjoitteluohjeet.

Kuntouttava kotipalvelu / -hoito 45 € / h

(ALV 0%, vähimmäisaika 2h)

Kotikuntoilu, ulkoilu, avustus, virkistys, seuranpito, siivous, ruuan valmistus, puutarhanhoito tms. Palvelu räätälöidään asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Palvelua myös omaishoidon palveluseteleillä.

Kuntouttava kotipalvelu on mahdollista saada ilman arvonlisäveroa silloin, kun asiakkaan toimintakyky on heikentynyt, esim. korkean iän tai liikuntarajoitteen vuoksi. Tämä edellyttää palvelusopimuksen tekemistä. Kunnon Päivät tarjoaa palveluitaan vain henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt.

Kotitalousvähennys hoiva-, hoito- ja kotitaloustyöstä on 60% (3500 euroon asti, per henkilö), omavastuu 100€.

Fysioterapeutin alkukartoitus 100 € / 2h

Toimintakyvyn alkukartoitus ja yhdessä laaditut tavoitteet, suunnitelma ja kotiharjoitusohjelma. Fysioterapeutin ensikäynti suositeltavaa.

Jalkahoito / Hieronta 75 € / h

Kotikäyntinä.

Fysioterapeutin ohjaama ryhmäliikunta 75 € / h

Esim. asumispalveluyksiköille, palvelutaloille tai yhdistyksille.