Elman tarina

Elelipä Elma, melko yksinäinen ysikymppinen, jolla oli liikuntakykyä heikentävä Parkinsonin tauti ja vain hiukan ongelmaa muistin kanssa. Elma oli sinkku, ollut koko ikänsä. Ystäviä ja muita läheisiä oli, mutta eivät he ehtineet joka viikko käymään ja siksi kaikki apu ja virkistys piti hankkia ostamalla.

Elmalla oli varallisuutta, joten läheiset hankkivat hänelle runsaasti palveluita; fysioterapiaa, jalkahoitoa, kotipalvelua, ruokalähetin palvelut sekä virkistystä. Nämä erilliset toimijat halusivat kaikki Elmalle hyvää, mutta toistensa toimista ja aikatauluista tietämättömät eri toimijat eivät puhaltaneet yhteen hiileen…lopputulos ei ollut Elmalle parhaaksi, vaikkakin kaikki yrittivät parhaansa.

Elman ihan tavallinen päivä saattoi olla tämän näköinen; aamuhoitaja (jonka tuloaika oli annettu aikahaarukalla 8-10.30) tuli hiukan myöhässä 10.45. Hän tarkisti, että lääkkeet oli otettu ja laittoi Elmalle aamiaisen, puuron ja kahvin. Laittoi vielä tukisukat, vaikkakin ne olisi pitänyt laittaa heti aamusta. Elmahan heräsi jo seitsemältä ja jalkojen turvotus oli jo melkoinen muutaman tunnin jalkeilla olon seurauksena. Hoitajan käynti kesti noin 15min. Viikon aikana Elma laski, että oli käynyt pahimmillaan seitsemän eri aamuhoitajaa. Kaikki olivat Elman mielestä kivoja, mutta häntä harmitti, että juttu ei jatkunut seuraavalla kerralla, vaan alkoi aina alusta. Ja se hoitajien kiire, se harmitti varmasti yhtä paljon hoitajia kuin Elmaa.

Klo 11.30 ruokalähetti toi päivän ainoan lämpöisen ruuan. Elma oli vasta syömässä aamupuuroa, mutta söi perään lounaan, koska ei oikein osannut käyttää mikroaaltouunia ja halusi syödä ruuan lämpimänä. Iltapäivän ruokahuollosta Elma vastasi itse ja se jäi usein mehukeittoon. Yöllä oli usein näläntunne. Aamulla huippasi ja olo oli hutera.

Iltapäivisin kahtena päivänä viikossa tuli fysioterapeutti, Elmalle tärkeä ihminen jo kahdeksan vuoden ajalta. Elma antoi fysioterapeutille nimen “pikkutassu”, koska fysioterapeutin jalka oli kovin pieni. Elman kengännumero oli 42. Fysioterapiatunnin aikana piti ehtiä paljon; lihasvoima- ja tasapainotreenit, liikkuvuuden lisäämistä ja venyttelyä, pikkuisen hierontaa jäykille hartioille ja aivojumppaa. Ulkoiluakin harrastettiin säännöllisesti, mutta koska Elman liikkuminen oli niin hidasta, jäi ulkoilukerroilla muu jumppa vähäiseksi. Treenatessa juteltiin kovasti ja kaikista Elmaa mietityttävistä asioista ja aina jäi juttu kesken. Sitä oli toki mukava jatkaa seuraavalla kerralla, mutta molemmilla oli se tunne, että kunpa aikaa olisi vähän enemmän kuin tunti. Pikkutassun sydäntä särki, kun torstain käynti loppui ja hän jätti Elman viettämään loppuviikkoa itsekseen.

Säännöllisesti kävi myös jalkahoitaja ja lukija/virkistäjä, siivooja sekä kerran viikossa suihkuttaja. Laskuja tuli usealta eri yrittäjältä ihan pinoiksi asti. Niitä läheinen ihminen sitten makseli ja välillä tuntui, että koko kyläilyaika meni laskujen maksuihin tai yhteydenottoihin, kun kaikki asiat hoidettiin eri tahojen kautta.

Kunpa olisi tuolloin ollut yritys, joka kutoo käsityönä turvaverkon, minkä avulla Elma viihtyy ja pärjää kotona. Elman päivä saattaisi näyttää tältä; tuttu lähihoitaja (jompikumpi niistä kahdesta) tulee Elman luokse klo 8.30. Aikaa on kolme ja puoli tuntia. Aamutoimet, tukisukat ja pikku ulkolenkki. Virkistystä ja jutustelua, vähän kodin siistimistä ja pyykkäystä. Ennen lounasta tehdään jaksamisen mukaan fysioterapeutin laatima kotiharjoitusohjelma, johon kuuluu turvallisia mutta tehokkaita voima- ja tasapainoharjoitteita sekä muutama venyttely. Elma maksaa tästä palvelusta (kotitalousvähennys huomioiden) murto-osan siihen verrattuna, että kotipalvelun lisäksi fysioterapeutti kävisi ulkoiluttamassa ja jumppauttamassa joka päivä.

Jumpan jälkeen valmistetaan tai lämmitetään lounas, jota Elma jää rauhassa syömään, kun lähihoitaja lähtee päivän toiselle asiakkaalleen. Kotiruoka maistuu mahtavalta ja ruokaa valmistaessa ehtii hoitaja seurustelemaan ja kuuntelemaan monet tarinat. Suihkuun pääsee aina tarvittaessa, ei vain kerran viikossa. Ennen lähtöään hoitaja kirjaa viestivihkoon päivän hommat, tekee vielä voileivät valmiiksi jääkaappiiin, lataa kahvinkeittimen ja tarkistaa, että kannussa on vettä.

Tuttu fysioterapeutti käy kerran kuussa tsekkaamassa, että kotiharjoitusohjelma on ajantasainen ja ohjelmaa muutetaan vähän, ettei se ala puuduttaa. Samalla hän hieroo Elman hartiat. Jalkahoitaja (joka sattuu olemaan toinen Elman omista hoitajista) tekee jalkahoidon muutaman kerran vuodessa. Kosketus tekee niin hyvää.

Tuttujen ihmisten käynti tuo turvallisuutta ja ilahduttaa. Tutun ihmisen kanssa päivän hommat ja juttu jatkuu siitä, mihin se jäi edellisellä kerralla. ”Maksullisesta naisestakin” voi tulla hyvin tärkeä ja läheinen ikäihmiselle. Voi kunpa olisi ollut Kunnon Päivät jo Elman aikana. Nyt Elma on vain lämpimissä muistoissa.

Fysioterapeutti Essi Päivänsalo, “pikkutassu”